AU: Luku 1

Ääniteoksen teksti / Text of the audio work AU: Luku 1 / AU: Chapter 1, 2021

Teksti sisältää sairauden ja sen oireiden kuvausta.
Text in English

AU: Luku 1

Aikaisin aamulla asunnosta lähteminen on helpompaa. Voi kääntää kasvot kohti matalaa aurinkoa, joka näkyy talojen välistä. Voi juosta hitaasti alueen läpi ja sitten kapeaa riippusiltaa saarelle, johon on koottu kasveja, se on kaupungin hanke, lenkkarit desinfioidaan sillan toisella puolella. Saarelta johtaa toinen riippusilta toiselle saarelle, mutta sinne ei pääse ilman lupaa. Toisella saarella on historiallinen eläintarha, nykyään siellä pidetään joitakin lajeja hengissä, yritetään saada lisääntymään. Voi juosta ensimmäistä saarta ympäri kierros kierrokselta kovempaa.

Asukas makaa koko iltapäivän ja illan sängyssä ja lopulta yön. Kaikki toiminta ja liike ja pystyasento pakkautuu aamuun, jolloin asukas on toiveikas ja energinen. Ulos lähteminen on hankalaa, usein. Ulkona tuntuu siltä, että haluaa vain mahdollisimman pian sisälle, makaamaan sänkyyn. Tai tuntuu siltä, että jähmettyy paikoilleen, että ei saa enää otettua askeleita. Toisaalta sängyssä tuntuu siltä, että ei pääse sieltä pois, tai pääsee, mutta ei halua, mutta haluaa, asukkaan pitäisi haluta, pitäisi tehdä asioita, elää tekemisen ja levon tasapainossa, mennä paikkoihin, ansaita kotona olo, ja sängyssä makaaminen. Samaan aikaan elämä kuitenkin on juuri sellaista, makailussa ei ole mitään dramaattista, eikä se ole yleensä epämiellyttävää vaan ihan mukavaa.

Minkälaista on sairastaa jotakin, jonka oireet vaihtelevat, ja joka ei ole edes tunnistettavissa sairaudeksi. Joka on vain tila, sellainen, jota epäilee kuvitelmaksi, ja silti fyysinen: oksentaminen, kummallinen päänsärky, puristava paino hartioiden päällä, niin virittynyt ruumis, että hengittäminen on vaikeaa.

On outoa, että tila ei näy ulospäin, että sen mittaaminen on mahdotonta, vaikka sitä kyllä yritetään: otetaan sydänkäyrä, otetaan aivosähkökäyrä, otetaan magneettikuva, loputtomia verikokeita.

Mitään ei löydy, tilalle ei ole nimeä tai mittaa, ja pitää vain jatkaa eteenpäin. Auttaa kun ajattelee, että elämä on tällaista, ruumis on tällainen, ihmisyys on tällaista. Auttaa kun lukee tai pelaa, auttaa, että on ystäviä, jotka eivät tiedä tilasta. Auttaa kun kuvittelee olevansa joku muu.

Paljon myöhemmin tila saa erilaisia nimiä ja määreitä, joista mikään ei täysin sovi, jotka ovat ristiriitaisia keskenään, epätarkkoja, ja toisaalta johonkin pakottavia, ja myös hyödyllisiä.

Asukas on töissä jossakin. Asukas käy siellä joskus. Asukas on melkein aina asunnossaan. Asukas omistaa asuntonsa. Hän pyyhkii pöydän pintaa. Asukas nojautuu seinää vasten ja katsoo. Valuttaa vettä hanasta. Vesi on liian lämmintä, ja hän odottaa. Ottaa pakasteen ja odottaa, että uuni lämpiää. Asukas syö. Juo vettä. Asukas on vain kotona. On päättänyt olla kotona.

Minkälainen olisi yhteiskunta, jonka keskiössä on heikkous? Mitä heikkous oikeastaan tarkoittaa? Ehkä väsymystä, sairautta, vanhenemista, lapsuutta, kuolemista, pehmeyttä, hajoamista, riippuvuutta, ruumiillisuutta, herkkyyttä. Mitä heikkous tarvitsee? Ehkä hoivaa tai suojaa tai apua tai vaalimista tai neuvottelua tai kollektiivisuutta tai yksinoloa tai kannattelua tai tilaa tai huomioon ottamista tai vastavuoroisuutta.

Asukas ojentautuu pehmeälle matolle ja silittää sormensa hiusten läpi ja maton lankoihin. Asukas kääntää lantion oikealle ja sitten vasemmalle, ja katsoo ovatko verhot kiinni. Sitten asukas koputtaa mäntyparkettia kolme kertaa, portaali vie asukkaan matolle, joka väreilee hiukan, mäntyparketissa on ehkä enemmän silmämäisiä syitä. Asukas nousee istumaan ja tyytyväisyys on suonet täyttävää juoksevaa metallia, tämä on vain minun, minä omistan tämän kaiken, minä omistan asunto-osakkeen ja lisäksi omistan tämän, ja he eivät edes tiedä tästä mitään, joten heillä ei ole siihen mitään pääsyä, minä olen kuvitellut itselleni tämän.

Asukas kävelee asunnon kakkoslevelissä, menee huoneesta toiseen ja nauttii kaikesta ympärillään. Kaikki asunnossa on hyvin, kaikki on asukkaan ja asukkaalle hyvin, turvallista, paikallaan, tavallista, arkista, ilahduttavaa niin, että asukas nauraa kun katsoo lamppua, joka on kaunis ja harmoninen, ja laittaa sen päälle, asukas pyörittää sormea himmentimellä, ja etsii täydellistä kohtaa, ja kun saavuttaa sen, ojentautuu sängylle, asukas ojentautuu loputtomasti sängylle, sohvalle, matolle, parketille, vinyylilankuille, pudottautuu, putoaa loputtomasti makuuasentoon.

On ehkä ilmiselvää sanoa, että asuntojen selailu netissä on haaveilua uudesta itsestä, aikuisemmasta itsestä. Vaikka oikeasti on jo vanha, keski-ikäinen, mutta jollakin tavalla ei täysin aikuinen, ilman omistusasuntoa, palkkatyötä, lasta, kumppania. Vaikka välillä ei välitä siitä, tajuaa kyllä mitä se kaikki on, ja silti normit eivät ole jotakin itsen ulkopuolista, ne kiinnittyvät ruumiiseen säikeiksi, ruumis rakentuu niistä yhtä paljon kuin se rakentuu suonista ja ajatuksista. Ne liikuttavat ruumista, horjuttavat, tai pitävät sitä kasassa, tai vain hiukan väreilevät.

Alueessa on ajatus sen tulevaisuudesta. Ajatus tulevaisuudesta on kiinni nykyisyydessä, laskelmissa merenpinnan kohoamisesta ja tuulen voimistumisesta, ja arveluissa asukkaiden suhteiden järjestymisestä ja siitä miten asukkaat liikkuvat alueella.

Alueen asunnoissa on ajatus tietynlaisesta ruumiista, tietynkokoisesta, esimerkiksi, jolla on tietty määrä rahaa, joka tekee tietynlaisia asioita.

Jos asukas on hyvä alueelle, alue suojelee asukasta.

Asunnon seinien sisällä virtaa järvivesi, sähkö, virtsa, uloste. Hiilidioksidinen ilma työntyy ulos ja sisään tulee happea, 4G ja Wi-Fi kulkevat seinien läpi, kaikki törmää jatkuvasti toisiinsa.

Asukas pitää käsissään esineitä. Hänen kämmenellään lepää pieni pokaali, johon on kaiverrettu AU. Hän on löytänyt sen vuosia sitten kirpputorilta. Hän ajattelee sitä palkintona siitä, että hän on luonut itselleen toisia maailmoja, muistutuksena siitä, että on saavutus tehdä niin.

Toisesta silmästä valuu öljyistä nestettä sohvatyynylle, toinen silmä katsoo seinään, tuijottaa tyytyväisenä sitä, mitä se on juuri tehnyt. Aukosta tuulee etelästä asunnon läpi, lähisaaresta kuuluu murinaa ja kirkunaa kun kaikki lähtevät sieltä, vesi nousee hiljalleen yli lasketun rajan. Putket kohisevat, pakastin sulaa, kaikki valuu yli, sähköjohdot pullistuvat seinistä ulos, vinyylilankut palautuvat polymeereiksi ja polymeerit palautuvat öljyksi ja öljy palautuu eliöiden ruumiiksi ja niiden haamuiksi.

Tai: Asukas kutsuu ystäviä käymään. Jäätelökoneen moottori hurisee, ja he makaavat yhdessä lattialla. Asukas koputtaa lattiaa kolme kertaa. Siellä on erilaista nyt, jokaisen kuvitelma kietoutuneena toisiinsa.